maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pöllöilyä

14.3. Lappeenrannan työmatkan yhteydessä käytiin A:n kanssa illalla pienimuotoisella pöllöretkellä. Reissu alkoi täydellisesti kun löysimme Lappeenrannan city-huuhkajan hyvin pohjustetulta paikalta. Komea lintu istui tolpassa ja lensi auton editse iltahämärässä. Emme jääneet pitemmäksi aikaa häiritsemään sitä vaan jatkoimme matkaa Haapajärven erämaita kohden. Muutama pysähdys tuotti Haapajärvellä meno ja paluumatkalla äänessä olleen lehtopöllön ja yhden huuhkajan. Huuhajan kumea HUU -kuului hyvin havaintopaikalle, mutta lehtopöllön kuuntelua häiritsi tuuli. 

16.3. Aamukävely aurinkoisessa pakkassäässä Laajalahdella tuotti keväisenä yllätyksenä neljä täyttä kurkkua laulanutta peippoa, koiras pikkutikan ja kevään kaksi ensimmäistä uuttukyyhkyä vakioreviiriltään. Myös lokkeja on ilmestynyt aiempaa enemmän.

16.3. Iltana osallistuin Tringan pöllöretkelle Askolan ja Myrskylän suunnalle. Retki aloitettiin lähes täyden bussin voimin klo 17:00 ja kotona olin takaisin klo 3:00. Pukkilan paikkeilla nähtiin hämärtyvässä illassa koivunlatvassa teerikukko. Pian tämän jälkeen joku näki pyyn tien vieressä risukossa. Bussi seis ja lintuja näkyi kaikenkaikkiaan noin 20. Ne pinkoivat kuitenkin kovaa vauhtia metsän suojiin pellon reunasta. 20 pyyn parvi alkoi askarruttamaan usempiakin ja tarkempi määritys kiikareilla paljastikin linnut peltopyiksi! Tiira-havaintojen mukaan kyseessä lienee Suomen tämän talven suurin parvi.
Peltopyiden jälkiä metsän reunassa
Bussin jatkaessa matkaa peltopyyt nähtiin vielä metsäisessä rinteessä, josta ne pinkoivat jälleen syvemmälle metsään.
Surkea kuva pokkarikameralla bussin ikkunasta. Pienellä mielikuvituksella kuvassa voi nähdä peltopyitä
Peltopyiden jälkeen tultiin ensimmäiselle kuuntelupaikalle, josta yritrettiin varpuspöllöä.
Varpuspöllön reviiri
Pöllöä ei kuulunut vaikka kuunneltiin ja käveltiin potentiaalista metsätietä eteenpäin.
Varpuspöllön saalistusmaastoa?
Tie johti pellonreunaan jossa tehtiin viimeinen kuuntelu. Yllättäen metsän siimeksestä kuului polkupyöränpumppumaista ääntä ja läheiseen haapaan lennähti kuin lennähtikin varpuspöllö! Pöllö lensi porukan yli ja jäi viheltelemään läheiseen kuusisaarekkeeseen.
Naarasvarpuspöllö jäi kuusen latvaan.
Pian pöllö lensi takaisin aukean yli metsään ja samaan aikaan myös koiras varpuspöllö aloitti viheltelyn! Jatkoimme tästä matkaa helmipöllöpaikkaan. Bussista tultua taivaanrannassa näkyi kivasti komeetta jota ihailtiin kiikareilla. Helmaria ei kuulunut, mutta yllättäen huuhkaja aloitti huhuilun jossakin peltojen takana. Seuraava lehtöpöllöpysähdys ei tuottanut tulosta Pukkilan kirkolla, mutta seuravaalla pysähdyksellä osa porukasta kuuli helmipöllön. Se oli valitettavasti äänessä vain hetken osan porukasta ollessa vielä bussissa. Seuraavalla pysähdyksellä kuului lehtopöllö muutamaan kertaan ja se nähtiin lentävän ylitsemme kapealla metsätiellä. Lintu oli vilahtanut taivasta vasten, mutta itse en sitä valitettavasti ehtinyt näkemään. Loppuilta yritettiin viirupöllöä Porvoon ja Sipoon maastoissa, mutta pöllöjä ei enää kuultu. Pakkasta oli yöllä melkein 20 astetta mutta tähtikirkas ja tyyni yö oli aivan mahtava. Kolme tähdenlentoakin näkyi taivasta katsellessa. Hiukean pöllöviikon saldona: nähty lapinpöllö, nähty ja kaksi kuultua huuhkaja, nähty ja kuultu varpuspöllö, kaksi kuultua lehtopöllöä!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kevään ensimmäinen auringonpalvoja

Heikon myyrätilanteen takia pöllöjä on ollut tänä vuonna tavallista enemmän etelärannikon taajamissa. Olemme muutaman kerran yrittäneet bongata Helsingin Vanhankaupunginlahden lapinpöllöä siinä onnistumatta. Viimeviikolla toinen lapinpöllö löytyi paljon lähempää Kannelmäestä ja toinen on ollut kauempana Laajasalossa. Suunnittelimme Kannelmäen lapinpöllön bongausta arki-illalle ke-pe, mutta lintu oli vaihtanut maisemaa eikä siitä ollut havaintoja. Lauantaiiltana samainen pöllö oli löytynyt läheiseltä Lassilan asuinalueelta eli se oli käytännössä vain lentänyt kehä ykkösen yli. Päätimme sunnuntai-iltapäivän yrittää Lassilan pöllöä ja jos emme sitä löytäisi niin sitten Laajasalon.

Ilma oli mitä loistavin. Aurinko lämmitti vaikka pakkasta oli noin kymmenen astetta. Jätimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään pöllön oletettua paikkaa kohden. Pian löytyikin muutaman kuvaajan joukko ja pöllö istui hyvin esillä männyssä. Se oli aluksi ollut aivan tienvieressä vaahterassa, mutta siirtynyt mäntyyn, jossa se puolivillaisesti kuulosteli alapuolen ruokintapaikan menoa.
Lapinpöllö mukavasti esillä. Tarkkailimme sitä noin 40 metrin päästä tien toiseltä puolelta jalkakäytävältä.

Pöllö piti käytännössä kokoajan silmät kiinni ja näytti nauttivan auringosta. Pää kuitenkin kääntyili välillä kun pöllö kuulosteli mahdollista saalista.

Välillä piti rapsia nokan tyveä

Lappari

Välillä pöllö vaivautui vähän raottamaan silmiäänkin
Lähes kaikki ohikulkeneet koiranulkoiluttajatkin jäivät hetkeksi ihailemaan pöllöä. Kerran ruokintapaikalla pyörinyt orava siirtyi mäntyyn ja jäi hämmentyneen näköisenä pöllön yläpuolelle kyyhöttämään. Taisi olla kaupunkilaisoravankin ensimmäinen lapinpöllö kohtaaminen.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pönttöjä

Viikonloppuna tuli nikkaroitua vähän asumuksia linnuille. Puutavara loppui kesken ja helmarinpöntön reikään ei ollut riittävän isoa terää, joten homma jatkuu vielä seuraavalla kerralla.
Vasemmalla kaksi helmipöllön pönttöä, sitten kolme käenpiika/kottarais pönttöä, yksi kirjosieppo pönttö, kaksi sinitiaispönttöä ja yksi pikkuvarpuspönttö.
Ensimmäinen käenpiian pönttö vietiin Matinsaaren rantalehtoon.
Tänään aamulla työmatkalla ilahdutti pikkutiekkakoiras, joka oli aivan polun vieressä. Viikonlopun lintuhavainnot jäivät muuten melko laihoiksi. Vuodarilistalle kuitenkin auton editse lentänyt teeri Loviisassa ja yksinäinen räkättirastas Haminassa.
Pikkutikka