keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Nuuksion reissua taas

Viime perjantaina oli jälleen tyyni ilta ja päätettiin mennä taas paistelemaan makkaraa Nuuksioon. Viime viikosta hyttysten määrä oli ryöpsähtänyt uusiin lukemiin ja hyttyskarkote piti ottaa käyttöön ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kaakkuri oli palannut pesimälammelleen. Näimme niitä vain yhden tosin lukumäärän hahmottaminen oli välillä hankalaa kun ääni tuntui kuuluvan eri järviltä ja välillä näimme myös kaakkurin lennossa lampien välissä.
Kaakkuri on parhaimmillaan hiljaisella metsälammella

Kaakkuri
 Kävimme kiertelemässä muutamia mäennyppylöitä idänuunilinnun toivossa, mutta saimme tyytyä lähinnä kallionlaen männyllä poseeranneeseen käpytikkaan ja kauempana huudelleeseen harmaapäätikkaan. Äänessä myös metsäkirvisiä, peippoja, kirjosieppo, pyitä, vihervarpusia ja töyhtötiainen, jotka ovat olleet melko lailla kateissa tänä vuonna.
Käpytikka
Kävelimme nahkiaispolun taas ympäri, koska se tuntuu olevan lintumielessä monipuolisin paikka. Nyt puronvarsilehto raikasi lehto- ja mustapääkerttujen laulusta rastaiden säestäessä taustalla. E huomais erikoisen luikeron purossa ja pian niitä löytyi lisää. Nyt "nahkiaspolun" nimi selvisi! Olemme monta kertaa pohdiskelleet, onko purossa oikeasti nahkiaisia. Näillä oli mittaa noin 10-15 cm eli olivat vielä keskenkasvuisia.
Nahkiainen

Pajulintu päätti pistää siipirikkoesityksen pystyyn kun tulimme ilmeisesti liian lähelle sen pesää. 
Nahkiaispolulla kuulimme myös yhden odotetun lajin kun pikkusieppo viritteli lauluaan viimevuodelta tutulla paikalla. Toinen pikkusieppo kuultiin ko. paikan pohjoispuolella. Illan hämärtyessä käytiin vielä yrittämässä viitasirkkalinnun bongausta "lyhytnokkahanhi paikalta", mutta olimme ilmeisesti liian aikaisin liikkeellä ja jouduimme tyytymään kiurun luritukseen ja satakielten naputukseen. idänuunilintu jäi vielä odotuttamaan itseään, mutta nyt on hyvä syy uusille metsäretkille.

Lauantai aamuna ennen muita velvollisuuksia sain Maarintornilta vuodariksi pikkusirrin ja tiistaina työmatkalla Kymen paviljongin rantapuskista käenpiian. Muuten linturintamalla ollut vähän hiljaisempaa muutamia satunnaisia muuttoparvia lukuun ottamatta. Tänään kävin ennen töitä Maarintornilla, mutta mielenkiintoisin laji jäi luhtakerttuseksi. Ilmeisesti paikalla olisi ollut myös tundrakurmitsa, mutta missasin sen kyllä täysin. Lähitienoilla on nähty muutamia mukavia lajeja mm mustatiira, kuhankeittäjä, viitasirkkalintu ja suopöllö, joten toiveita uusistakin vuodareista olisi.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Rantakäärme Nuuksiossa

Käytiin viime viikolla tekemässä Nuuksiossa Nahkiaspolun kierros ja paistelemassa makkaraa tyynellä järvenrannalla. Odotettuja Nuuksio lajeja ei nähty, mutta sentään mm. pyitä oli muutamia äänessä. Hyttysiäkin oli vasta muutama. Illan hämäntyessä yhytettiin Haukkalammen rantasammalilta kohtalaisen kookas rantakäärme. Olimme jo aivan käärmeen vieressä kun huomasimme sen. Käärme oli todella vihainen, sähisi meille ja pakeni salamana veteen. Ehdin nappasta muutaman kuvan kun käärme sukelsi keskemmälle järveä. Käärme oli toistaiseksi suurin näkemäni rantakäärme. 
Rantakäärmeen sukellus

Päästyään turvallisen välimatkan päähän, käärme uiskenteli rauhallisesti takaisin rantaan. Järvi on varmaan illalla täynnä sammakoita, joten ruokaa pitäisi riittää.

Parkkipaikan tuntumasta löydettiin yksi iltaan valmistautuva rupisammakko. Ajomatkalla takaisin kotiin iltataivas peittyi voimakkaisiin ukkoskuuroihin.

Rengastettu pensaskerttu Laajalahdella.

Töyhtöhyyppä Laajalahden hoitoniityllä. Viimepäivinä olemme keskittyneet pääasiassa pyöralenkkeihin ja vuodarit ovat keskittyneet Maarin tornin sirrilajeihin ja rantalehtojen kerttusiin.

Seuraavassa tekstissä lintuja ja toisenlainen luikertelija tämän perjantain Nuuksion retkeltä.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Toukokuun alku

Kevät etenee jättiharppauksin ja lintujenkatselua ja kuvaamista on tullut tehtyä lähes päivittäin. Tässä taas vähän kuvia.
8.5. Iltana käytiin kyttäämässä liito-oravaa Nuuksiossa paikassa, jossa aiemmin keväällä löytyi kolojen alta runsaasti papanoita. Tällä kertaa kolmen tunnin odottelu ei tuottanut tulosta, mutta saimme ihailla lehtokurppien soidinta ja laulurastaiden ja punarintojen kuoroja hämärtyvässä kevät illassa. Muu porukka näki myös lepakon. Kun liito-oravaa ei näkynyt päätimme vielä patikoida pimeässä metsässä läheielle suolammelle. Lammelta kuului hillitön sammakoiden kurnutuskuoro. Aluksi sammakoita oli vaikea nähdä, mutta taskulampunvalokeila järven pinnassa paljasti, että sammakoita oli tasaisesti noin metrin välein matalassa lammessa.

Osa sammakoista oli aivan rannan tuntumassa
9.5. iltakävely Villa Elfvikin ympäristössä tuotti vuodariksi harmaasiepon, joita tämän jälkeen on näkynyt runsaasti.
Samalla reissulla Elfvikin tornista näkyi mustavikloparvessa mustapyrstökuiri. Viime vuonna onnistuin missaan mp-kuirin samoilla huudeilla parikin kertaa ja nyt sain sen vihdoin Espoon pinnaksi. 

Viime päivinä Elfvikin edustan lietteillä on ollut kahlaajia jopa enemmän kuin Maarintornin edustalla. Tässä hiippailee liro iltavaloissa.
Suokukot olivat lietteiden runsain kahluri. Tässä yksi harvoista koiraista.
Hyönteissyöjä invaasio on saanut rantapusikot raikumaan. Tässä sirittäjä, joilla on muutamia keskittymiä ranta-alueella.
Elfvikin rantalietteellä nähtiin kaksi metsäkaurista pitkästä aikaa. Mielestäni kuvan kauriilla on sarvet eli ainakin yksi pukki on laumassa. Poikasia ei ole näkynyt, mutta kauriit on huomattavsti vaikeammin nähtävissä nyt kuin talvella.
Peukaloisia laulaa Elfvikin ympäristössä ainakin kolme. Tässä yksi joka suostui kuvausetäisyydelle tutkimaan juurakoita.
Peipolla on jo haudonta käynnissä haavan näreessä

11.5. Käytiin ruuhkaisessa ja aurinkoisessa Vanhankaupunginlahdessa. Pornaisten niemen lintutornin edestä nähtii pussitiainen pesänrakennuspuuhissa, mutta emme jääneet sitä häiritsmään vaikka sakkia päivysti lähimmillään muutaman metrin päässä pesästä. Ei aina kaikkien järjen juoksu ihan aukea.
Satakieliä oli ilmeisesti lämpimän yön johdost tullut lisää ja niitä tuntui olevan joka paikassa. Vanhankaupunginretki huipentui A:n löytämään sitruunavästäräkki koiraaseen Lammassaaren hoitoniityltä.
Iltaretkellä suunnattiin Suomenojalle hakemaan A:lle liejukanaa vuodariksi. Niitä löytyi kaikkiaan kolme, mutta kuvauksellisempina esiintyivät taas mukurut.
Tämä mustakurkku-uikku esitteli pyydystämäänsä vesiliskoa

Naurulokkeja oli tuttuun tapaan runsaasti

Lapintiiroja Porkkalassa. Muutto oli 12.5. merellä melko pysähdyksissä, mutta alleja ja haahkoja näkyi mukavasti. 


Hanhista näyttäytyi vain paikalliset valkoposkihanhet

Haahkojen laulu kaikui mereltä kauas sisämaahan. Paluumatkalla käytiin Saltfjärdenin tornilla petostaijissa ja nähtiin ruskosuohaukka, hiirihaukka, merikotka ja kaksi nuolihaukkaa vuodariksi.
Lisää kuvia tulossa lähipäivinä. (mm. Suomen ehkä suurin rantakäärme Nuuksiossa)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kuvia pitkältä Wappu viikonlopulta

Kirjosieppo piipahti pihapiirissä Haminassa. Pääasiassa se lauloi naapurin puolella.
Runsaana näkyneet perhoset kielivät ilmojen lämpenemisestä.
Sisiliskokin paistatteli päivää.
Kirkkojärven hoitoniityltä nähtiin mm merihanhia, jouhisorsia ja heinätavi. Iltahämärissä myös luhtakan innostui kuutelemaan.
Pikkuvarpunen paistatteli päivää Kirkkojärvellä.
kirkkojärven täyttömäellä piilotteli niittykirvisiä. Samalta piakalta vuodariksi saatiin pensastasku.
Pikkutikka sähköasennushommissa
Ensimmäiset pajulinnutkin saapuivat
Summanjoella avattiin veneilykausi. Linnuista mainittakoon silkkiuikku, kurki, käki, selkälokki, jouhisorsa, laulujoutsen.
Itälahden harmaahaikarayhdyskunta loisti tyhjyytään. Suunä lienee paikalle asettunut merikotkapari. Lahdella oli runsaasti merimetsoja kalastelemassa.
Lauantaiaamuna käytiin kiertämässä metsäkylän suuret niityt. Lajeina mm kuvan metsähanhet. Lisäksi nähtiin leppälintu ja metsävikloja. pellot kuitenkin jo melko kuivia.
Uuperin sorakuopilta bongattiin törmäpääskyt ja etsittiin kangaskiuruja. Kuvan kivitaskuja oli runsaasti samoin kuin hemppoja.
Keltasirkut hämyttivät kiurujen etsijöitä
lopulta kangaskiurupari löytyi lennosta, mistä ne tipahtivat niitylle. Suojaväri oli melko hyvä ja maassa viihtyneiden lintujen löytäminen ei ollut helppoa.
Reissun kovin laji löytyi paistattelemasta päivää Pitkienhiekkojen ahtojäillä. Uivelo, haahka yms seurannan ohessa jäällä ollut musta möykky määrittyi ensin merikotkaksi, sitten kiveksi, sitten jätesäkiksi, ennen kuin sopivassa asennossa paljastuikin harmaahylkeeksi!
Päätettiin käydä myös Pyhtäällä Valkmusan suolla, jonne menomatkalla yhytettiin hiirihaukka hakkuuaukealta. haukka jäi kiertelemään lähitienoita.
Valkmusan luontotornista ihailtiin kahden kalasääskiparin pesintöjä. Lämpöväreilystä löydettiin suolta mm. kurki, liroja, punajalkavikloja, töyhtöhyyppiä ja kuoveja, mutta kapustarintaa ei saatu linsseihin vaikka niitäkin ilmeisesti olisi paikalla ollut.
Kalasääski kävi tarkistamassa pitkoksilla hiippailijat.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Hajakuvia huhti-toukokuulta

Kevät etenee pikavauhtia ja tietokoneella ei juurikaan viitsisi istua vapaa-ajalla. Tästä syystä blogin päivittäminen on vähän takkuillut. Otetaan vähän kiinni ja laitetaan sekalainen seurakunta kuvia matkan varrelta.
Talvenhiljaiselon jälkeen rusakoita ja metsäjäniksiä on näkynyt melko tiheää Laajalahdessa
Metsäviklot olivat ensimmäisiä kahlaajia laajalahden sulaneiden ojien varrella
6.5. Kävin kauppareissun yhteydessä bongaamassa elikseksi lyhytnokkahanhen Espoon ikean parkkipaikalta. Tällä kertaa linnun löytäminen oli helpompaa kuin Konnunsuon satapäisitä hanhimassoista.
Nuuksiossa käytiin ihailemassa hiidenkirnuja, joista aukesi portti toiseen maailmaan
Nuuksiosta pähkinäpensaslehdosta löytyi suuren haavan juurelta liito-oravan papanoita. Ko. Paikalle olisi tarkoitus lähteä huomenna iltahämärissä kyttäilemään metsiemme lentävää rukkasta.
Lisää tekstejä mm. viikonlopun Haminan reissulta tulossa...