maanantai 10. maaliskuuta 2014

Saapumisenkkoja

Eilen iltalenkillä löytyi vuoden ensimmäinen leskenlehti. Tänään töiden jälkeen juuri ennen sadealueen saapumista fillaroin vielä Maarin tornille. Sula oli laajentunut ja täyttynyt linnuista. Paikalla mm. kyhmyjoutsenia ja laulujoutsenia, kanadanhanhia, 4 haapanaa, sinisorsia, tukkasotkia ja telkkiä. Lisäksi tornin edestä ruovikon takaa näkyi kaksi harmaahaikaraa hämärtyvässä illassa. Sitten sadkeuuro iskikin päälle ja lähes keäsisen lämpimässä sateessa pyöräiltiin takaisin.
Harmaahaikarat (ihan näin pimeää ei ollut kuin miltä kuvassa näyttää) Edellinen aikaisin harmaahaikarani oli 7.4., joten saapuminen aikaistui lähes kuukaudella. Haapana paransi ennätystä enemmän edellinen aikaisin haapana oli minulla nähtynä 10.4.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kevätmuuton ensiaskeleet

Ulkona näyttää keväiseltä ja kiikareihin katsominen vahvistaa asian. Viikolla piipahdin muutamaan otteeseen pikaisesti lähimaastossa ja mm. töyhtöhyyppiä oli perjantai-iltapäivänä Maarintornin edustalla. Tosin ne lähtivät läpsyttelemään etelää kohden. Elfvikin tornilta näkyi samana päivänä kaksi kiertelevä hanhea ja vähintään 7 pyrstötiaista. Päivän kuumin vihje kertoi, että Elfvikin pitkoksilla oli nähty mäyrä! Lauantai aamuna päätettiin ilman kirkastuttua käydä taas Nuuksiossa. Nahkiaispolun maastosta löytyi kolmesta uudesta paikkaa liito-oravan papanoita ja hirvi oli käynyt purolan niityllä. Pyytä jallitettiin hetki kuvausetäisyydelle pillillä, mutta lintu tyytyi viheltelemään takaisin puolivillaisesti.
Nuuksiossa jo melko keväistä, mutta polut edelleen umpi jäässä
Lauantai iltapäivällä pyöräilin Elfvikille, jonka tornissa oli auringon paisteessa ja suojassa tuulelta suorastaan lämmin. Otaniemen edustalle oli ilmestynyt sula, jossa oli telkkä ja kyhmyjoutsen. Lisäksi varisten ja lokkien määrä oli lisääntynyt selvästi. Kalalokkejakin jo kierteli rannalla.

Tänään aamulla menin taas Elfvikille, missä oli melko viileää kovasta tuulesta johtuen. Onneksi en antanut ikkunanäkymän hävätä ja pukeudun edelleen "talvivarustukseen". Ruokinnalla oli hiljaista, mutta koiras valkoselkätikka löytyi Elfvikin takaa.
Valkoselkätikka rantapajussa

Samalla kun kuvasin lintue Ruukinrannan suunnalta kuului toisen vasetin rummutusta. Tällä petti heti hermo. Se naksutti muutaman kerran ja syöksyi sitten heti rummutuksen suuntaan.
Ranta puissa pörräsi kolme uuttukyyhkyä.
Yksi vanhaa reviiriään tarkistamaan tulleista uuttukyyhkyistä.
Suuntasin tästä Elfvikin torniin, jossa tihrustin menoa tunnin verran melkoisessa tuulessa. Edellis illan sula oli jäätynyt yöllä ja kyhmyjoutsen oli häipynyt. Menoa oli kuitenkin ihan mukavasti. Varsinkin töyhtöhyyppiä pyöri jo runsaasti. Ensin 8 lensi SW suuntaan, sitten 4 NW, sitten 13 S ja lietteilläkin oli ainakin 20 hyyppää. Yhteismäärän arviointi oli hankalaa. Kieruja muutti 2, kottaraisia oli 4 parvi, 11 laulujoutsenta eteni aurassa SE suuntaan, yksinäinen sepelkyyhky meni länteen ja kolme tn uuttukyyhkyä niinikään länteen. Tämän lisäksi yksi merikotka kiersi lahden ja suuntasi merelle ja tikli kiereli rantapuissa.
Elfvikin lietteistäkin jo osa näkyvissä, sulaa kuitenkin yhä niukasti.

Laulujoutsenia muutolla Otaniemen lämpökeskuksen takana.

Sinitiainen oli jo sisustuspuuhissa.

Töyhtöhyyppiä sinkoili sinne tänne.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hiiripöllöä

Eilisillan usean tunnin iltaretki Nuuksioon ei tuottanut pöllöhavaintoja. Löydettiin kuitenkin muutama teeri nukkumasta kuusesta. Nisäkäs puolella nahkiaispolun purossa oli runsaasti minkin jälkiä ja myös supikoiranjälkiä. Paras havainto oli ehkä pilkkopimeästä metsästä löytyneet liito-oravan papanat. Metsässä oli vielä lunta ja kaikki polut olivat aivan umpijäässä.

Tänään päätin ajella iltapäivällä Kirkkonummen Saltfjärdenin torniin katsomaan onko mitään muutto menoa. Yksi muuttava hiirhaukka näkyi ja muutama uuttukyyhky. Tämän lisäksi pari merikotkaa pyöri alueella tuttuun tapaan. Eniten aikaa tuli kuitenkin käytettyä parkkipaikan viereisessä haavikossa päivystäneen hiiripöllön kuvaamiseen.
Hiipö puunlatvassa on ollut tuttu näky kuluneen puolen vuoden aikana.

Hiiripöllö kävi pyörähtämässä pellon yllä muutamaan otteeseen.

Hiiripöllö partioi. Ei tästä kuvakulmasta ihan helppo tunnistettava.

Lopuksi pöllö jäi tuttuun tähystyspuuhun.