tiistai 29. huhtikuuta 2014

Keski(uuden)maan linturetkeilyä



Osallistuin lauantaina Tringan järjestämään Itä-Uudenmaan lintukierrokseen klo 7:00-18:00. Aloitimme Hyvinkään Ridasjärvellä upeassa tyynessä kelissä. Havaintoina mm: ampuhaukka, kapustarinta (30), haarapääsky, pajulintu, valkoviklo (6), liro, rantasipi (2), kalasääski, ruskosuohaukka, tuulihaukka (2), kaulushaikara, lapasorsa, jouhisosrsa, härkälintu (8), leppälintu, metsähanhi (5), taivaanvuohi, teeri, pikkulokki (6), kalatiira (2) yms. muuta pikkukivaa. Siirryimme tästä läheisille sorakuopille bongaamaan kangaskiurua ja sellainen lepattelikin ylitse ja esitti vähän aikaa laululentoa. Lopuksi nähtiin vielä kaksi muutakin kangaskiurua. Paikalla lisäksi mm. metsäkirvinen, kulorastas, keltasirkku, pajulintu, kalasääski, ruskosuohaukka (2), pikkutylli (3). Tämän jälkeen ajelimme keskelle maalaismaisemaa Pukkilan kantelejärvelle. Paikalla saalisteli koko ajan komeasti kaksi ruskosuohaukka paria. Yksi koirasta oli hämmentävän vaalea. Jos tummissa alueissa ei olisi ruskeanhäivähdystä, tätä voisi luulla siperiansuohaukaksi. Vähän samannäköinen koiras aiheutti Suomessa pari vuotta sitten hämminkiä. 

Erikoisen värinen ruskosuohaukka. Normaalisti ruskeaa pitäisi olla pidemmälle vatsaan ja siiville.

Saman linnun selkäpuoli

Muita lintuja kantelejärvellä mm kurki (2), 6 tundrametsähanhea ja 1 taigametsähanhi, harmaahaikara, kapustarinta (2), suokukko (30), nuolihaukka, varpushaukka, jouhisorsa, punasotka, kiuru, niittykirvinen yms. yms. Kanteleelta ajettiin Pukkilan Popedalle. Paikka on kuulemma saanut nimensä siitä, että siellä on ollut vanha Popeda –merkkisen auton raato. Paikka muistutti jonkin verran Konnunsuota ja yleensä siellä on kuulemma kovia tulvia keväisin. Nyt erotettavissa oli ainoastaan yksi märkä lätäkkö, jossa mm. pikkulokki, liro (2), punajalkaviklo (2). Pellon noin 200 hanhen potissa oli 5 lyhytnokkahanhea, muutama valkoposkihanhi, noin 15 tundrahanhea ja loput metsähanhia. Ruskiksia näkyi taas yksi, tuulihaukka (4), kapustarinta (50), suokukko (40), kuovi, kivitasku (2), mustavaris (2). Lopuksi pysähdyttiin vielä peltoalueen toisella puolella jossa isompi 500 hanhen potti valitettavan kaukana. Paikalla myös tuulihaukka, kulorastaita ja keltavästäräkki, jonka ainoastaan minä onnistuin näkemään, koska muut olivat jo ehtineet takaisin bussiin. Pukkilasta ajettiin vielä Porvoonjokisuistoon, jossa oli edellispäivinä ollut ruskosotka. Nyt sotkaa ei löytynyt, mutta vesilintuja oli muuten hyvin mm uivelo (1+6), lapasorsa, punasotka, tukkasotka, harmaahaikara, rantasipi yms yms. Koko reissun lajimäärä oli huhtikuulle kova, yli 90 lajia ja itse nuijasin niistä vain mustaviklon ja tiltaltin.

Sunnuntai-iltana pyöräiltiin katsastamaan Keravan Myllynummen teollisuusalueen lintupaikat. KO. paikassa on vanha kaatopaikka, voimalaitos, Anttilan keskusvarasto ja erinäisiä lätäköitä, joten mikään silmää hivelevän kaunis paikka ei ole kyseessää, mutta jotain mielenkiintoisia lintuja lätäköistä tuli kuitenkin spotattua, kuten liejukana, telkkä (7), heinäsorsa (4), tavi (2), pikkutylli, metsäviklo (2), hemppo (2), tikli, räystäspääsky (3), kivitasku (2) ja vielä pari rusakkoa päälle. 
Hemppo

Kivitasku

Metsäviklo

Telkät
 Ajattelin merkkailla havaintoja tiiraan jatkossa vähän tiheämmin, koska Keravalta havaintoja ilmoitetaan aika vähän. Katsoin lisäksi kunnan lajilistaa ja lajeja on nähty Keravan alueella 211. Ihmetystä herätti se, että esimerkiksi silkkiuikkua, härkälintua, punajalkavikloa tai luhtakanaa ei ole nähty Keravalla koskaan. Vaikea kuvitella, että Etelä-Suomesta löytyisi toista kuntaa, jossa ei ole koskaan nähty silkkiuikkua...

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pääsiäisretkeilyä

Mustavaris Harjavallassa. Mustavariksen näin tällä viikolla hieman yllättäen myös maarin tornissa Espoossa ja Tuusulassa
Perjantaina ajeltiin harjavaltaa kohden sukulaisiin ja matkalta vuodarilistalle tuli odotetusti tuulihaukka ja mustavaris.


Lauantaiaamuna suunnattiin Porin lintupaikoille. Aamu oli sumuinen ja lämpötila nollassa, mutta odotuksia oli, että merituuli puhaltaisi sumun veks. Lietteillä sumu oli kuitenkin edelleen sakeaa ja näkyvyys vain noin 60 metriä. Käveltiin lämpimiksemme uudelle tornille ja siitä eteenpäin vielä seuraavalle rakennusvaiheessa olevalle tornille. Ruovikossa huuteli luhtakana ja lietteiltä kuului runsaasti kahlaajien, lokkien, sorsien ja hanhien ääniä. Vuodari tuli vielä sumunläpi erottuneista ristisorsista ja suosirrin surinasta. Päätettiin käydä läheisellä huoltoasemalla aamukahvilla odottelemassa sumun hälvenemistä. Kahvin jälkeen virinnyt tuuli alkoikin kuljetella sumulauttoja mantereelle ja ajoimme Teemuluodon tornille, jossa oli pyörinyt useampi nokkavarpunen. Emme ko. lintuja löytäneet, mutta mm. rautiainen, tiltaltti ja pikkutikka olivat äänessä. Teemuluodon tornista aukesi jo varsin oiva näkymä Kokemäenjoki suistoon, vaikka meri oli vielä sumun peitossa. Ainakin 5 ruskosuohaukka kierteli ja vuodari tuli suokukosta. Päätimme kuitenkin siirtyä melko rivakasti takaisin lietteille. Lietteillä taivas oli auennut ja lämpötila kohosi rivakkaa vauhtia. Vanhalta tornilta näkyi aamulla kuultu suosirri ja lisäksi mm. punakuireja oli mukavasti. Edellisillan amerikantavia emme taviporukasta löytäneet.
Taivas aukeni ja kurjet lähtivät muutolle. Muuten muuttorintamalla oli yllättävän hiljaista
Siirryimme uuteen torniin, josta näkyi merellä jo osin autereessa velloneet valtavat vesilintuparvet. Nopeassa tahdissa näkyi mm. haahkoja, kuikkia, mustalintuja, pilkkasiipi, tukkakoskeloita, härkälintuja, alleja yms muita perus veislintuja. Kesken vesilintujen tihrustuksen meidän lisäksi tornissa ollut lintumies hihkaisi kun upea suöpöllö vaappui aivan tornin edestä kohden yyterin kärkeä. Pöllö teki yllättäen kaarroksen ja lähti tulemaan takaisin kohti. Tässä vaiheessa oli kamerakin valmiina, mutta pöllö päätti tipahtaa ruovikon reunaan.
Suopöllö

Pöllö pyöritteli päätään, mutta pysyi koko havaintojakson loppuun asti samassa paikassa.
Välillä pöllö hävisi suojavärinsä ansiosta.
 Sunnuntaina käytiin keirtämässä Harjavallan paratiisipolku. Vuodariksi sain metsäviklon. Tikka mestoilla palokärjillä oli pesinnän aloitus vauhdissa.
Palokärki
Lehdossa myös kasvimaailma alkoi kukoistaa.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sadepäivän bongaus

Aamupäivällä tuli tehtyä pyörälenkki Tuusulanjärvelle. Mm. rastaita ja kiuruja oli liikkeella paljon, mutta sade hieman hankaloitti havainnointia. Alkuillasta päätimme käydä tekemässä pienen täsmäbongauksen Helsingin Laajasaloon, jossa on pyörinyt sepelrastas jo muutaman päivän. Ajattelin, että lintu ei varmaan mene kauas nyt kun sataa ja siellähän se oli kivasti nurmikolla ruokailemassa. Kastematoja tuntui riittävän.
Sepelrastas

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Muutamia kuvia viikonlopulta Haminasta

viikonloppuna Haminassa vuodari tuli ruskosuohauksta, lapasorsasta ja rautiaisesta. Tässä muutamia kuvia viikonlopulta.
Fasaani aterioi. Kirkkojärvellä oli useampikin fasaanikukko äänessä.

Lisää kuvateksti

Naaras järripeippo kävi pihan ruokinnalla.

Kaulushaikara käväisi ruovikonreunassa Lupinlahdella. Välillä niitä oli näkyvillä kaksikin. Tänä vuonna vesilintuja oli Lupinlahdella paljon. Johtunee siitä, että tulvalammikot pelloilla ovat vähissä. Paikalla mm. 6 uiveloa, kaksi jouhisorsaa, satoja metsähanhia, lapasorsa, kaksi harmaasorsaa.

Metsähanhet siirtyivät jään reunalta jonnekin pelloille ruokailemaan.

Närhi piilotteli takametsässä.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Maaliskuun loppua

Maaliskuu on ollut melko kiireistä aikaa, mutta muutamaan linturetkeenkin on ollut aikaa. Maarissa jakson alussa oli vielä lunta, mutta nyt lunta löytyy enää varjoisimmista metsiköistä.

Kanadanhanhia on tullut jo paljon. Muita maarin tornin vesilintuja mm. 3 merihanhea, 6 uiveloa, kaksi jouhisorsaa yms peruslajit. Muuttavana samassa parvessa 5 metsähanhea ja 4 tundrahanhea. Kovinpana ehkä maaliskuinen tylli. Myös vuoden eka taivaanvuohi tiksutteli ja torkkui niityllä.

Pajusirkku lauloi ruovikossa ja taivas oli täynnä muuttavia peippoja. Rastaita meni muutamia. Västäräkkejä saapui lietteille kymmenisen ja yksittäisenä muutti hemppoja ja tiklejä.
Västäräkki Elfvikin niityllä. Samoilla mestoilla oli myös kevään ensimmäinen niittykirvinen. Valkoselkätikka rummutti kuuluvasti ja pikkutikka oli varannut reviirin. Peukaloinen ja punarintakin lauloivat tutuilla reviireillä.
Peiponlaulu raikaa!

 
Suomenoja oli vielä osin jäässä, mutta sotkia oli mukavasti. Harmaasorsasta tuli vuodari ja kuvan liujukanakin ui sopivasti esille lähiruohikosta. Muu porukka oli kuullut sen ääntä aamun aikana, mutta ensimmäinen näköhavainto saatiin juuri kun tallustelin paikalle. Naurulokkejakin oli mekkala tutun kova.
Väsyneitä sotkia (puna ja tukka)

Puukiipijä lauleli pajulintumaisia säkeitä.
Etu-Viikin pelloilla oli runsaasti kiuruja, hanhia, räkättejä ja lintuharrastajia. Tässä yksi ohilentävistä kiuruista. Seuraavana päivänä samoilla sijoilla oli ollut myös yksi tunturikiuru.
Kanadanhanhet Viikin maalaismaisemassa.

Muutama valkkarikin löytyi vuodariksi kanukkien seasta ja viisi metsähanhea kierteli laskeutumatta.

Varikset päivystää. Sunnuntaina käväistiin Sipoonkorven Byabackenilla, jossa mm. laulava peukaloinen, pesäärakentava kuusitiainen, kurki, närhiä, varpushaukka ja punarinta
Loppuun vielä hämmentävä sinisorsahybridi Laajalahdelta. Koiras sorsa, jolla valkoinen pää, jossa vähän vihreää ja kroppa ruskea. Selkeästi heinäsorsan ja jonkun risteyma.