sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Taivaskeron kierros

Viimeinen kokonainen päivä Pallaksella oli edellisiä kirkkaampi. Taivaskeron ja lähihuiput olivat kuitenkin edelleen sumussa. Päätimme kuitenkin lähteä kapuamaan rinteitä ainakin pilvirajaan asti.


Aurinko puhkoi pilvipeitettä ja Palkaskeron huippu näkyi jo kokonaisuudessaan.
Reissun ainut sisilisko kurkisteli pitkosten alla. Eläimistä reissulla näimme myös muutaman sammakon, metsäjäniksen ja oravan.
Urpiainen oli alkumatkalla Vatikurun varren niityllä.
Laukukeron ja Taivaskeron huiput olivat yhä pilvessä, mutta niiden välinen satula oli jo näkyvissä.
Reitti lähti nousemaan Pyhäkeron rinnettä pitkin ja alkumatka oli hyvin merkitty, koska reitti on osa 55 km pituista Hetta-Pallas vaellusreittiä.
Poroja vastapäisellä rinteellä
 Pyhäkeron rinteillä tiheähkö pilvi tuli vastaan ja päätimme jäädä odottelemaan sen ohimenoa. Samalla huomasimme reissun neljännen kiirunan, joka pakeni nopeasti louhikkoon.

Kiiruna
Kiiruna pakenemassa kivien taakse
Alempana kosteilla painanteilla kasvoi tupas/luhta/töppövillaa.
Myös muutamia Maariankämmekoitä löytyi
Ruohokanukka oli tunturien runsain kukka
Pilvi meni nopeasti ohi ja pääsimme kapuamaan Pyhäkeron ja Taivaskeron väliseen "satulaan", joka oli laaja tasainen alue kahden tunturihuipun välissä. Siellä taivaalta kuului rullaavaa ääntä kun reissun ensimmäinen keräkurmitsa lensi ylitsemme. Se hävisi kuitenkin nopeasti pilvenriekaleisiin, emmekä päässeet sitä kuvaamaan. Lintu näytti lennossa lyhyt kroppaiselta ja pitkäsiipiseltä.
Tässä kohtaa nähtiin keräkurmitsa. Pilvet väistyivät ja Taivaskeron huippu oli näkyvissä.
Valkoinen poro Taivaskeron huipulla näytti melkein lumivuohelta.
Poro huipulla
Lopulta pääsimme huipulle asti. Paikalla on sytytetty Helsingin olympialaisten toinen tuli ja tapauksen muistolaatta oli korkeimmalla kohdalla. Taivaskeron huippu on Suomen korkein kohta, jos käsivarren suur-tuntureita ei oteta huomioon. Samalla kun ihailimme maisemia lupaava pikkulintuporukka pyrähti kivikossa. Kiikareilla linnut sai varmistettua pulmusiksi, jotka ovat Pallas-Ylläs-tunturin kansallispuiston tunnuslintuja.
Olympiatulen muistolaatta
Komea pulmuskoiras

Naaraspukuinen pulmunen
Pallashotelli Taivaskeron huipulta nähtynä


Näkymää etelään
Reitti jatkui Taivaskerolta Laukukeroa kohden
Pieni sadepilvi pyyhkäisi Taivaskeron huipun juuri kun pääsimme sieltä pois.
Laukukerolla istuskelimme ja ihailimme länteen avautuvia maisemia.
 Laukukerolla pidimme taukoa ja yksinäinen korppi kieppui tunturinrinteellä. Ihmettelimme korpin touhuka kun yllättäen samalta suunnalta pyyhälsi piekana tasaisesti huudellen. Piekana suuntasi määräteitoisesti Jerisjärven suunnalle. Piekana oli reissun ainut "myyränpurija" eli myyräkannat lienevät alueella heikot.
Piekanan ohilento
 Jatkoimme matkaan noin satametriä, kun huomasimme neljä ilmassa kieppuvaa lintua. Kolme ensimmäistä olivat korppeja, mutta yllätys oli melkoinen kun neljäs osoittautui nuoreksi maakotkaksi. Kotka teki muutaman rundin ja liukui sitten tunturin rinteen taa.

Nuoren maakotkan valkoiset siipilaikut olivat hyvin näkyvillä.
Alempana metsänrajassa onnistuin vielä kuvaamaan tilhenkin.
Pajuja (tunturipaju) kasvoi metsänrajan yläpuolella.
Jokin erikoinen marja, ehkä riekonmarja?
Tunturirinteen kasvistoa
Tällainen lintunuorukainen löytyi vielä viimeisenä iltana lähimaastosta. Nopeasti tuo mieleen pensastaskun, mutta pitänee tarkistaa jossain välissä vähän tarkemmin.

torstai 24. heinäkuuta 2014

17.7 Mäntyrovan kierros

Aamu valkeni jälleen pilvisenä ja tuntureille kapuaminen näytti turhalta. Päätimme suunnata taas alemmas metsävyöhykkeelle ja patikoida viitisen kilometrin päässä sijaitsevalle Mäntyrovan autiokämpälle.

Hotellin takana vatikuru on padottu ja saunamökin edessä on pieni lampi. Paikalla on alkukesällä pyörinyt virtavästäräkkejä, joten kävin katsastamassa västäräkit muutamaan kertaan päivässä.
Sumu oli jopa eilistäkin sakeampaa.
Paikalla hyöri muutama tavallinen västäräkki ja keltavästäräkki, mutta virtavästäräkit pysyivät piilossa. Puronvarsikasvustokin oli sen verran tiheää, että sitä pitkin ei ollut toivoakaan edetä.
Keltavästäräkkejä näkyi siellä täällä melko yleisesti

Mäntyrovalle johtava polku kierteli rinteillä ja ohitti kosteita suokaistaleita ja muutamia metsäpuroja. Pysähdyimme erään suon laitaan lisäämään hyttyskarkoitetta. Pohjantikka varoitteli jossakin lähimetsikössä ja samassa äänekkäästi rupatellen kolme kuukkelia lehahti yksinäiseen suolla kasvavaan luppokuuseen. Linnut olivat hetken näkyvillä, mutta katosivat nopeasti oranssit pyrstöt välähdellen takaisin metsään. Kohtasimme reitillä toisenkin kuukkelien perhekunnan, mutta ne eivät tulleet kuvaus etäisyydelle. Metsä oli sen verran hankalakulkuista, että polkujen ulkopuolella eteneminen ei olisi onnistunut.
Kuukkelit
Vanha käppyrämänty
Kivikkoisempaa osuutta. Tässä nähtiin jokin kanalintu, joka rysähti metsikössä. Kanalintujen ulosteita oli runsaasti metsässä.

Melkein parin tunnin patikoinnin jälkeen saavuttiin Mäntyrovan autiotuvalle. Vaikka reitti oli hyvin merkitty, niin oman kulun seuraamiseksi kompassi oli ihan hyvä apuväline. Tuvan kamiinalla kokkailtiin ruoat ja jatkettiin pidemmälle paluumatkalle, jolla oli pituutta noin 7 kilometriä. Ainoat vastaantulijat olivat reitillä muutamat porot ja lisäksi alueella oli runsaasti hirven jälkiä ja papanoita.
Mäntyrovan autiotupa
Paluumatka oli tasaisempaa alun mäntykivikon jälkeen kuljettiin suonlaiteita ja pitkospuita, jotka olivat osin jo vähän huonossa kunnossa. Kartasta olin tutkaillut, että näiltä main voisi löytyä riekkoja, mutta valitettavasti niihin ei törmätty.
Kivikkoista mäntymetsää
Metsälampi
Avosuota
 Avosuolla lintujen määrä oli metsää suurempi ja nähtiin mm keltavästäräkkejä, niittykirvisiä ja liro.

Liro tuli varoittelemaan lähipuuhun.
Piimäjänkkä oli korkeakasvuinen avosuo. Lintuja täällä ei näkynyt ja esim petolinnut olivat loistaneet poissaolollaan koko matkan. Ajomatkalla nähtiin tullessä sentään yksi ampuhaukka.
 Lopulta saavuttiin väsyneinä takaisin hotellille, jossa porot olivat "poroparkissa". Metsäreitit oli nyt kierretty ja kuukkeli ja lapintiainen olivat plakkarissa. Riekon etsintä päätettiin jättää tulevaisuuteen. Lisäksi esim käpylintuja ei kuulunut, joten taviokuurnan tai kirjosiipikäpylinnun etsintä ei tuntunut mielekkäältä. Toiveissa oli, että huomenna pääsisi nousemaan kohden reitin pääkohdetta eli Taivaskeron huippua.
Parhaillaan poroja hengaili hotellin edessä lähes sata. Välillä niitä taas ei näkynyt. Hyönteisillä oli varmaan oma roolinsa porojen paikanvalintaan.
Porot päivänokosilla
Illalla pilvipeitteen siirryttyä ylemmäs kävin uudelleen tarkastamassa virtavästäräkkipaikan. Puron suulle pyrähti jossakin vaiheessa potentiaalinen lintu, mutta se osoittautui nuoreksi västäräkiksi. Kuvailin myös keltavästäräkkejä ja yksi niistä oli mielenkiintoinen, koska sillä oli tumma laikku rinnassa. En pysty sulkemaan pois etteikö tuo voisi olla nuori virtavästäräkki, vaikka kuvaustilanteessa pidin sitä keltavästäräkkinä.
Näkyvyys oli nyt jo parempi
Västäräkki puronsuulla
Erikoinen nuori västäräkki, joka on joko keltavästäräkki tai virtavästäräkki. Siinä erottuu mielestäni molempiin sopivia tuntomerkkejä. Tosin pidän sitä kyllä sitä keltavästärkkinä.

Far away the Misty Mountains rise

Pienen lepotauon jälkeen sää oli iltapäivällä edelleen pilvinen. Pallas hotellin pihalla sijaitsee luontotalo, jonka oppaalta kyselimme retken ykköstoivelajin eli kiirunan mahdollisia olinpaikkoja. Kuulemma ei mikään helppo laji löytää louhikosta ja opas sanoi, että joskus maaliskuussa oli kolme kiirunaa ollut Palkaskerolla, joka on hotellia lähin tunturi. Sinne johtava reitti on merkitty parin kymmenen metrin välein olevin kepein, joten uskalsimme lähteä kapuamaan polkua pitkin. Tunturissa voisi nähdä myös keräkurmitsan tai jotain muuta mukavaa. Ainakaan hyönteisistä ei olisi kiusaa. Heti kun pääsimme hieman ylemmäs rinnettä kasvillisuus harveni ja loppumattomat louhikot levittäytyivät polun molemmin puolin. Täältä pitäisi löytää kiven näköinen lintu... Kapustarinta vihelteli, kivitaskut naksuttivat ja niittykirvinen istitteli, mutta muuten vallitsi täydellinen hiljaisuus. Polulta ei uskaltanut poiketa metriäkään, koska se hävisi heti näkyvistä ja maisema näytti joka suuntaan samalta. Suuntavaisto katosi hetkessä.
Reittimerkki. Polkua ei käytännössä erota kivikossa.
 Välillä näkyvyys oli vain kymmenkunta metriä ja toisen meistä piti mennä edeltä etsimään seuraavaa reittimerkkiä. Yksin tunturille kapuaminen ei olisi onnistunut. Kompassistakin oli kerrankin hyötyä.
Kivien välissä jäkälät "kukkivat"
Kaikki kivet olivat eri tavalla kirjailtuja
 Kuulimme polunvieruskivikossa jonkin pikkujyrsijän pitämää vikinää. Kuulemma tunturisopuleita ei oltu nähty sitten 2011 ja tämäkin jyrsijä jäi odottelusta huolimatta näkemättä. Samaan aikaan E kuitenkin huomasin linnun poikasen polulla. Ajattelin, että kapustarinta, mutta nopea vilkaisu ja vaalea "silmäkulmajuova" toivatkin mieleen keräkurmitsan.

Poikanen polulla
Samalla viereltä kuului lyhyt potpotus ja kivikossa juoksi kanalintu!

Kanalintu
 Lintu huuteli poikasen luokseen ja molemmat päättivät esittää kiveä muutaman metrin päässä meistä. Sitten seurasi määritys mysteeri. Punaista silmänpäällistä ei näkynyt, lintu oli ennemmin ruskea kuin harmaa ja vaikutti isokokoiselta. Paikka ja käyttäytyminen kuitenkin viittasivat vahvasti kiirunaan. Pienen epäröinnin ja epäuskon jälkeen oli todettava, että tuossa se kiiruna tosiaan oli. Umpisumussa kiveksi sulautuen, mutta suoraan polulla!
Etsi kuvasta poikanen.
Naaras kiiruna
 Jatkoimme tunturin laelle, jossa nähtii tunnistamatta jäänyt pikkulintu. Niittykirvisen ääntä kuultiin, mutta tunturihuipuilla pitäisi asustaa pulmusia.

Tuntematon pikkulintu
Toinen tuntematon pikkulintu

Huipulla kasvillisuus loppui käytännössä kokonaan ja kivikko hallitsi täysin maisemaa.
 Kapusimme juuri reitin jyrkintä kivikkoa kun oikealta puoleltamme kuului taas jokin ääni. Komea koiras kiiruna seisoi ylväänä sumussa. Hitaasti se käännähti ja lipui pois näkyvistä. Jostain se tuli, ilmoitti meille, että katsokaa, patsasteli hetken valokuvaa varten ja hävisi uudestaan tunturin hämyyn. Tässä vaiheessa alkoi olla jo hymy melko herkässä. Lähes tavoittamattoman tuntuinen tarunhohtoinen kiiruna oli näyttäytynyt jo kolmen linnun voimin!
Tarujen kiiruna
Koiraalla oli hieman enemmän valkoista alapuolella. Käsittämätöntä, että kiiruna voi asustella läpi vuoden karuakin karuimmilla tunturipaljakoilla. Kiiruna on kirkkaasti Suomen kovin lintu!
 Polku laskeutui tunturin laen toista puolta ja pikkuhiljaa alkoi hieman kirkastua. Tunturin huippua ei olisi tunnistanut, jollei siinä olisi ollut kivikasaa merkkinä.
Louhikoita katsellessa tuntui käsittämättämältä miten sieltä voi kiirunaa löytää...
Alempana kasvillisuus peitti jälleen louhikot. Kuvassa alarinteiden tyyppilajit: poro ja kapustarinta

Alhaalla sedukeero kasteli meidät läpimäräksi, mutta sitten ilma alkoi kirkastua toden teolla.
Hotellille johtavan tien varressa maisemat avautuivat.
Pallashotelli