sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Kalliomaalauksia

Tänään käytiin tutustumassa Verlan tehdasmuseoon ja samalla käytiin katsomassa vanhaa kalliomaalausta, jossa on kuvattuna useita hirviä. Verlasta jatkettiin Repovedelle, jossa käveltiin Löppösenluolalle ja niinikään tarkastettiin siellä olevat epämääräiset punamultaläiskät. Paluumatkalla tuli kiire, kun kova ukkoskuuro iski päälle.
Verlan hirviä
Verlan kuvakallio koskenniskalla

Löppösenluolan kämmenpainauma

Löppösenluolan epämääräisiä väriläiskiä.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Riistakameran kuvia

Kävin vähän läpi talvella otettuja kuvia ja helmikuulta löytyi muutama riistakamera kuva näädästä ja metsäjäniksestä talvisessa metsässä.
Metsäjänis

Metsäjänis

Metsäjänis venyttelee

Näätä

Näätä

Näätä

torstai 8. kesäkuuta 2017

Kuvia toukokuulta

Toukokuu hujahti tuttuun tapaan erittäin nopeasti ja mukaan mahtui taas monta hyvää retkeä. Tässä muutamia poimintoja. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna tehtiin perinteinen Ulko-Tammio retki. Merilajeja napsuikin vuodarilistalle hyvää vauhtia ja kahlureilla oli mukavasti ulkoluodoilla. Vuodarilista karttui mm. tundrakurmitsalla, isosirrillä, sepelhanhella, idänuunilinnulla, kehrääjällä, nuolihaukalla, riskilällä, karikukolla ja ruokilla.


Alleja
Tundrakurmitsoita, suosirrejä ja isosirrejä luodolla
Musta vatsaisia tundrakurmitsoita ja punaisia isosirrejä sekaparvessa. 

Sepelhanhia muutti taas muutamien parvien voimin
 Nuuksiossa löydettiin pesivä kaakkuri pari ja ihailtiin kahta soidintanutta ja keskenään puhkunutta viirupöllöä.
Kaakkuri
Pesivät rastaat ovat viirupöllöetsijän parhaita kavereita
 Myös eräästä toisesta Eteläsuomalaisesta metsästä löytyi viirupöllö keskellä päivää rastaiden varoittelun avulla. Myös viirupöllön sulkia näkyi maassa.
Viirupöllön sulka

Kurki
 Espoon päiväretkellä löytyi parin vuoden tauon jälkeen nokkavarpusia ja harvinainen tarhakarkulais punatavi Suomenojalta.

Nokkavarpunen tuomessa

Nokkavarpunen

Nokkavarpunen

Punatavi
 Viikin eräässä purossa särjillä oli kutu vauhdissa.


Särkiä

Särkiä

 Viime sunnuntaina kävin Vuosaaren täyttömäellä, jossa oli pikkulepinkäinen, runsaasti kerttuja, kaksi viitasirkkalintua ja ainakin 4 ruisrääkkää.


Viitasirkkalintu

Riistakamera kuvia

Riistakamera kuvaili kuukauden ajan erään puron rantaelämää. Kuvia syntyi runsaasti supikoirasta. Paikalla vieraili myös hirvi, kettu ja mäyrä.

Mäyrä

Supikoira

Supikoira

Supikoira

Hirvi